Normiviikonloppu

Viime viikonloppu oli normiviikonloppu. Normiviikonloppu on sellainen viikonloppu, kun ei tapahdu mitään ihmeempää. Tehdään kodinhoidollisia ja ravitsemuksellisia toimenpiteitä, käydään kaupassa, katsotaan televisiota, luetaan kirjoja, kuunnellaan musiikkia. Jos on hyvä ilma, voi käydä kävelylenkillä. Huonommilla ilmoilla voi käydä uimahallissa. Ja tietenkin niin normiviikonloppuun kuin muihinkin viikonloppuihin kuuluu joka sunnuntainen direktiivipuhelu kaverini S:n kanssa.

Haluaisin muuten tässä yhteydessä selventää käsitteiden ”ystävä” ja ”kaveri” eroa. (päätetty yhdessä edellä mainitun kaveri S:n kanssa) Yleisesti ottaen joku voisi erehtyä pitämään ”ystävä”-kategoriaa parempana kategoriana kuin ”kaveri”-kategoriaa. Näin ei kuitenkaan missään tapauksessa ole. Ystävät ovat sellaisia ihmisiä, jotka ovat kohtuullisen hyviä tuttuja, siis enemmän kuin tuttavia, mutta joiden seurassa pitää kuitenkin vähän skarpata. ”Ystävä”-kategoriassa on vielä pahamaineinen alakategoria ”ystäväperhe"-kategoria. Sinne jos joutuu, niin vähän on toivoa päästä enää ”kaveri”-kategoriaan. ”Kaveri”-kategoriaan kuuluvien ihmisten kanssa sen sijaan voi olla vapaasti oma itsensä, mikä pahimmillaan tarkoittaa sitä, että kaveri menee itse nukkumaan ja laittaa kylään tulleen kaverin katsomaan Mr Bean –videota siksi aikaa. Ystävyys saattaisi sellaiseen kaatua, mutta kaveruus kestää =)

Vapaus koittaa

Tänään lähti postissa irtisanomisilmoitukseni Helsingin työpaikasta. Asuntokin tulee myyntiin lähipäivinä. Nyt ei enää palatakaan takaisin Helsinkiin niin vain...

Työtilanne on tällä hetkellä sen luontoinen, että mulla on työsopimus ensi vuoden alusta puoleksi vuodeksi yhteen projektiin, johon en kuitenkaan mitä luultavammin tee mitään. Työsopimus tehtiin sen takia, kun varsinaisen tulevan projektini rahoituspäätökset tulevat aikaisintaan joulukuussa ja virkavapaus Helsingin työpaikasta oli tämän vuoden loppuun, niin nyt tehdyn sopimuksen turvin pystyin hoitamaan suhteet kuntoon sinne päin. Varsinainen projektini kestääkin sitten kolme vuotta, että ainakin siksi aikaa on siis töitä tiedossa. Rahoitus tähän projektiin on kuitenkin käytännössä varma ja siihen on pidetty jo aloitusseminaarikin, mutta sen nimiin ei voi vielä palkata työntekijöitä, että sen takia tämä hiukan sekava tilanne.

Joku voisi pitää ehkä sekopäänä, kun irtisanoutuu vakituisesta työstä ja rupeaa tällaisiin epävarmoihin pätkähommiin, mutta eipä tuo loppujen lopuksi tehnyt yhtään kipeää ja luotan siihen, että kyllä tekevä aina töitä keksii. Muutenkin olo on kaiken kaikkiaan tosi vapautunut tällä hetkellä =)

Paikallistuntemusta

Viime viikonloppuna vihdoin ehdin aloittaa jo kauan suunnittelemani ”Kotkan kaupunginosat”-kiertueen. Lähdin liikkeelle idästä eli Sunilasta, Tiutisesta ja Suulisniemestä. Kotkan kaupungin nettisivujen mukaan Kotkan arkkitehtuuri on moni-ilmeistä, mutta että rakennukset kuitenkin solahtavat paikalleen. Mielenkiintoista.

Sunila on Alvar Aallon suunnittelmien pohjalta rakennettu lähiö. Sunilan kupeessa on Sunilan sellutehdas, jonka työntekijöitä silmällä pitäen Sunilaa on kai rakennettu. Vaikka onkin ollut kuuluisa ja tunnustettu arkkitehti asialla, niin Sunila ei kuitenkaan ole mikään suosittu asuinalue täällä Kotkassa. Asunnot ovat hyvin halpoja ja aika kulahtaneelta siellä näyttikin. Paikallinen baari sen edessä seisoskelleine miehineen näytti erittäin pelottavalta. En käynyt siellä yhdellä.

Tiutinen on taas ihan erityyppinen paikka. Se on saari, jonne pääsee kuitenkin tietä pitkin. Tiutinen on idyllistä puuomakotitaloaluetta (eivät ole halpoja ). Olo oli koko ajan sellainen kuin olisi jonkun takapihalla kävellyt. Yhdellä pihalla ollut mies tervehti ohi kävellessäni.


Tällaisia maisemia Kotkassa riittää melkein joka niemeen ja notkelmaan. Ja jos siinä ei ole tehdasta, niin sitten siinä on satama.

Toisaalta Kotkassa riittää myös tällaisia maisemia...

Tehtaan varjosta

Yritin paneutua kotkalaiseen sielunelämään lukemalla Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa. Toivo Pekkanen on siis kotkalainen kirjailija ja Tehtaan varjossa sijoittuu Kotkaan. Kirja on julkaistu vuonna 1932 ja siinä katsotaan elämänmenoa nuoren ja köyhän tehdastyöläispojan silmin. Kirjan alku on varsin lohduton. Isä palaa kansalaissodan jälkeen vankileiriltä ja kuolee ensimmäisen kotona nautitun aterian jälkeen, kun vatsa ei kestä ruokaa.

En kyllä erityisemmin tunnistanut Kotkaa tuosta kirjasta ja on tunnustettava, että koko kirjan lukeminen oli aikamoista tervanjuontia....mikä ei kuitenkaan tarkoita, että uskaltautuisin kyseenalaistamaan Toivo Pekkasen merkityksen Suomen kirjallisuushistoriassa. Mutta jotenkin kirjoitustyyli on muuttunut niin paljon noista ajoista, että se tuntuu ainakin minusta teennäiseltä. Olen huomannut, että sama tunne saattaa tulla muitakin vanhoja klassikoita lukiessa, vaikka on jotkut kyllä kolahtaneetkin, esim. Ilmari Kiannon Punainen viiva tai Joel Lehtosen Putkinotko.

Pimeyden kaupunki

Otsikolla ei viitata Kotkassa viime viikolla tapahtuneisiin veritekoihin, vaan...

Näin syksyn pimetessä on tuntunut jotenkin erityisen pimeältä ja viikonloppuna tajusin, mistä se johtuu: esimerkiksi kotikadullani ja muilla lähikaduilla ei ole katuvalaistusta, vaikka ollaan sentään kaupungin keskustassa. Tämä ei kyllä haittaa minua ollenkaan, päin vastoin. Säästyy energiaa ja tähdet näkyvät kirkkaammin (milloin näkyvät). Sänkynihän olen asemoinut sikäli mukavasti, että maatessani siinä näen parvekkeen ovilasin läpi taivaan. Eli voisin romanttisesti tuijotella tähtiä nukkumaan mennessäni... mikäli nukkuisin silmälasit päässä. Hehe.

Kotkan valaistuspolitiikan johdosta joudun muuttamaan myös sauvakävelyreittiäni valoisimmille tantereille. Totesin tämän eilen, kun sauvoin pimeässä rannalla. Lähdin sitten pyrkimään valaistulle tieosuudelle sillä seurauksella, että kompuroin pilkkopimeässä jossain epämääräisessä pöpelikössä. Mielessä kävi, että nyt kun joku näkisi, niin saattaisi se ajatella... Tulevaisuudessa minut näkee siis ehkä sauvakävelemässä kauppakeskus pasaatia ympäri =)

Valkmusa

Viime lauantaina aamu koitti syksyisen koleana ja aurinkoisena, joten olisiko parempaa tapaa viettää aikaa kuin lähteä suolle karpaloita etsimään. (eipä taida olla)

Minä ja marjaämpäri suunnattiin siis kohti Valkmusan kansallipuistoa (noin 30 kilometriä Kotkasta).

Ensiksi tilanne näytti vähän huonolta karpaloiden suhteen, mutta alkoihan niitä sitten sitkeän maahan tuijottelun ja suossa rämpimisen tuloksena löytyä. Ensi talvena Kotkassa herkutellaan siis karpalokiisselillä ja kermavaahdolla, mmm. Tässä epäileville todistusaineistoa:

Kolahtiko

Kotkassa on tällä viikolla kristillinen elokuvaviikko. Kristillisyys ei tarkoita sitä, että elokuvat olisivat leimallisesti uskonnollisia, vaan konseptiin kuuluu, että elokuvaa on kommentoimassa seurakunnan edustaja ja joku muu kommentaattori ja sitten voidaan yhdessä keskustella mieltä polttavista kysymyksistä elokuvan innoittamana. Eilen illalla olin katsomassa tällaista spektaakkelia. Elokuva oli Last king of Scotland, joka liittyy Ugandan hirmuhallitsija Idi Aminiin. Tavallaan en välttämättä olisi halunnut jäädä kuuntelemaan jälkijorinaa, mutta seurakunnan edustaja nousi pahaksi onneksi juontamaan keskustelua juuri oman penkkirivini päätyyn, niin en kehdannut livahtaa ulos juuri jumalan maanpäällisen edustajan silmien edestä, vaikka pakana olenkin. Noh, kommentaattori piti oman puheensa, josta en saanut oikein tolkkua (mikä voi tietenkin johtua rajallisista älynlahjoistani) ja sitten juontaja antoi puheenvuoron yleisölle, ja sekunnin ajan ehdin ajatella, että no just, eihän Suomessa kukaan ikinä sano mitään, kun käsiä alkoi nousta salissa kuin sieniä sateella. Että tästä pisteet kotkalaisille.

Itse elokuva oli aika ok, vaikka vähän siitä tuli sellainen olo, että "olipa hirveä hallitsija oli tuo Idi Amin, mutta sehän jo tiedettiinkin". Jotain muuta näkökulmaa olisin siis kaivannut vähän näkyvämmin.

Elokuvateatteriskenestä Kotkassa noin yleensä on todettava, että siinä ei ole paljoa kehumista. Täällä on kaksi elokuvateatteria, mutta ohjelmistoon tulee lähinnä kaikista älyvapaimmat suuren rahan hollywood-elokuvat + ehkä suomalaiset elokuvat. Sitten on kansanopistossa elokuvakerho, jossa esitetään "laatuelokuvia", mutta niihin ei voi ymmärtääkseni ostaa kertalippuja, vaan pitää maksaa kurssimaksu koko kaudesta. Eli dvd-soitin on edelleenkin hankintalistassani, että voisin käydä kotona elokuvissa =)

Kirjastoasiat

Nyt päästiinkin yhden lempipuuhani pariin...nimittäin kirjastossa käyntiin. Ja sehän on täällä yhtä juhlaa. Ensimmäinen hyvä puoli on, että kirjasto on lähellä, melkein työmatkan varrella. Toinen hyvä puoli on, että se on pääkirjasto = seudun kattavimmat valikoimat. Helsingissähän kirjastoon ei kannattanut mennä noin vaan käymään, koska se kirja, minkä halusit lainata, ei kuitenkaan ole juuri omassa lähikirjastossa, vaan se pitää ensin tilata sinne jostain toisesta kirjastosta, mistä pitää kaiken lisäksi vielä maksaa. Kolmas hyvä puoli on, että uusiakin kirjoja saa lainattua heti tuoreeltaan ilman että ensin ilmoittaudut varausjonoon sijalle 134. Joutuuhan täälläkin tietenkin joitain kirjoja jonottamaan, mutta huomattavasti siedettävämmässä mittakaavassa. Neljäs hyvä puoli on, että kirjasto on inhimillisen kokoinen - siellä voi siis hyvin kuljeskella ympäriinsä katselemassa, mitä mielenkiintoista löytyisi.

Eli tässä kirjastossa käynti Kotkassa pähkinänkuoressa: 1) kävellään sisään kirjastoon, 2) jos haluaa lainata jonkun tietyn kirjan, mennään katsomaan onko se hyllyssä. Jos ei ole, niin seuraavalla käyntikerralla se luultavasti on, 3) katsellaan, löytyisikö jotain muuta kiinnostavaa, 4) lainataan kirjat, 5) ulos mennessä voi käydä vielä matkalla lukemassa lehtisalissa lehtiä. Helppoa ja rentoa. Ja todellakin, Kotkassa on aikaa harrastaa sellaistakin, että käy kirjastossa lukemassa lehtiä.

Retkeilyä

Viikonloppuna olin noin 30 kilometrin vaellusretkellä Salpalinjan maisemissa. Ilma oli mitä kaunein ja muutenkin oli mukavaa.


Ja kukas se on siinä tallustellut...

Toinenkin hieno luontoelämys oli, kun aamulla ylös noustuani kuuntelin pöllön huhuilua lammen vastarannalta ja sitten se lensi lammen yli ja jäi huhuilemaan lähipuuhun hetkeksi. Harmi vain, että ei ollut kiikareita matkassa...tarkempi lajimääritys jäi siis tekemättä.