Karjalasta kajahtaa

Viime viikolla meinasi mennä ruuat väärään kurkkuun, kun luonastauolla luin Kymen sanomia ja ruokapalstalla tarjoiltiin karjalanpaistia pastan kanssa. Pitkän linjan pohjoiskarjalaisena olin syvästi järkyttynyt. Eihän karjalanpaistia voi syödä pastan kanssa. Kummasti alkoi kuitenkin tekemään mieli kyseistä ruokaa, joten sunnuntaina cotcan keittiössä oli uuni lämpimänä. Ja paisti syötiin tietenkin perunoiden kera. Hyvää oli. 10 pisteen vinkki: karjalanpaistilihat maistuvat erittäin maukkailta myös kylminä leivän päällä (sanomattakin selvää, että nyt tarkoitan ruisleipää enkä mitään etelänpellejen vehnähöttöä). :)

Viikonloppuna sain myös valmiiksi tämän neulomani villatakin. Ehkä kaulus olisi voinut olla vähän pienempi, mutta katsoo nyt, jaksaako ruveta korjaamaan vai meneekö noin.

Movie star

Loistava keksintö se, kun dvd-levyillä on joskus elokuvasta myös sellainen "ohjaajan kommentti" versio, jossa se ohjaaja siis pölöttää elokuvan päälle. Tätä kautta olen saanut oppia hyvin monenlaisia asioita elokuvista ja elokuvan teosta, joita ei olisi muuten tullut edes ajatelleeksi. Alati hämmästyttävää on myös se, miten viimeisen päälle harkittuja kaikki yksityiskohdat voivat olla tyyliin "kohtauksessa päähenkilön taustalla on käytetty suuri kuvioista tapettia tarkoituksena korostaa päähenkilön pienuutta". Elokuva alkaakin näyttää ihan erilaiselta kommenttiversion katsomisen jälkeen. Hyvin mielenkiintoista.

Viime aikoina olenkin nähnyt joitakin hyviä elokuvia, joita tässä nyt teille suosittelen. Mm. "Perhonen lasikuvussa" kuvasi hyvin elävästi sitä, miltä mahtaa tuntua, kun aivot pelaa, mutta kehollaan ei pysty tekemään muuta kuin liikuttamaan toista silmää. "Erämaan armoille" oli myös hyvä elokuva. Tosin kyllä ärsytti siinä lopussa, kun elokuvan päähenkilö pyrki erämaan armoilta takaisin ihmisten ilmoille ja kun vastaan tuli ylitse pääsemättömän vuolaana virtaava joki, niin etsikö hän esimerkiksi yläjuoksulta toista ylityspaikkaa tai kokonaan toista reittiä? Ei, hän meni murjottamaan takaisin leiripaikkaansa kohtalokkain seurauksin. Omituista avuttomuutta, sanoo cotca.

"Tummien perhosten koti" ei myöskään ollut huono, vaikkakin vähän ahdistava. Kirjan olen lukenut joskus kauan sitten ja muistaakseni pidin sitä silloin hyvänä. Pitäisi varmaan lukea uudestaan.

Köh köh

Olen viettänyt viime päivät flunssan kourissa lähinnä sängyn pohjalla. Siitä oli se hyöty, että vihdoin sain pitkällisen entraamisen jälkeen päätetyksi, että ilmoittaudun suorittamaan ympäristötieteen aineopintoja. Tätä päätöstä tulen varmaankin vielä kiroamaan, mutta toivottavasti en katumaan.

Lisäksi kun sairaana ei pysty mihinkään järjelliseen toimintaan, on aikaa pohtia elämän suuria kysymyksiä.

1) Miten voidetta saa purkista, kun purkin kyljessä lukee käyttöohjeena "sulje korkki huolellisesti ennen käyttöä".
2) Miksi tekee mieli suklaata, vaikka mikään ei maistu miltään.
3) Suklaan käärepaperissa luki "saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää ja munan". Säästän teidät kaikilta niiltä huonoilta vitseiltä, mitä räkäpäissäni keksin tästä.

Oli myös aikaa katsoa televisiota päivällä ja sieltähän tuli uusintana vanha nuoruusvuosieni suosikki "Villi Pohjola". Hieman pelonsekaisin tuntein suhtauduin asiaan, kun usein vanhat favoriitit pitemmän ajan päästä nähtynä/kuultuna, luettuna aiheuttavat ainoastaan kauniiden muistojen tuhoutumisen tuskallisella tavalla, mutta onneksi nyt ei käynyt niin. Pitää ehkä täst'edes ruveta tallentamaan nuo uusinnat :)

Ennen Mannerheimintietä ajoi viitonen

Viime viikonloppua vietin vaihteeksi Helsingissä kyläilemässä & lauluharjoituksissa. Perjantai-iltana käytiin katsomassa ilotulitusta. Oli paljon ihmisiä siellä. Ajettiin uusi ratikkalinja 9 päästä päähän. Ohjelmaan kuului myös sunnuntaina käynti kirpputorilla (oli paljon ihmisiä sielläkin) ja kävely Punavuoren ympäristössä mm. ikkunaostoksilla. Se oli hauskaa ja tuli kaiken lisäksi hyvin halvaksi.



Käytiin myös entisillä kotikulmillani, missä maisemat olivat vallan muuttuneet. Silloin kun vielä asuin tuolla päin, eli viimeksi vuonna 2005, tästä kohdin otetussa kuvassa olisi näkynyt silloinen kotitaloni. Mutta eipä näy enää. Nyt sen edessä on ah niin äveriäs, mutta tylsä ja ruma Eiranranta.

Forever young

Sunnuntaina yritys lähteä pyöräilemään. Tulos: juuri kun on pääsemässä vauhtiin, alkaa satamaan vettä.

Tiistaina yritys lähteä pyörällä kotiin töistä. Tulos: vettä sataa, pitää pummia autokyyti työkaverilta.

Keskiviikkona yritys lähteä sauvakävelylle. Tulos: juuri kun on pääsemässä vauhtiin, alkaa satamaan vettä.

Sitten televisiouutisissa uutisankkuri vielä sanoo, että nyt Anne Brogstöm ennustaa epävakaata säätä tulevalle viikolle. Mielestäni tuon toteamiseen nyt ei kummoisia ennustajan lahjoja eikä edes yliopistokoulutusta tarvita tässä tilanteessa.

Lievän sääketutuksen lisäksi tällä viikolla tapahtunut myös jotain lohdullista: menin verestämään lukioaikaisia ranskankielen taitojani ranskan kurssille ja opettaja kävi arvuuttelemaan, mitä oppikirjaa olen käyttänyt lukiossa, niin sitten kun oikea osui kohdalle (aktiivisestihan en enää mitenkään voi tällaista tietoa muistaa) opettaja totesi, että ai, siitä onkin jo niin kauan, kun olen ollut lukiossa! Otin sen kohteliaisuutena tässä tilanteessa.