Kotkalaisia puheenaiheita

Täkäläisistä puheenaiheista saa hyvän kuvan lukemalla paikallisten sanomalehtien Kymen sanomien ja Ankkurin (ilmaisjakelulehti) tekstiviestipalstoja. Huono puoli on se, että yleensä niiden lukemisesta tulee vain pahalle päälle. Kaikesta sitä ihmiset jaksaakin valittaa ja huolta kantaa. Ja lehden palstahan on tunnetusti tehokkain tapa antaa rakentavaa palautetta naapureille tai muille yksilöitävissä oleville henkilöille.

Tässä muutamia kestoaiheita:

Kotkansaaren pysäköintiolot. Ilmeisesti joskus ennen hyvinä aikoina täällä ei ollut juuri laisinkaan maksullista pysäköintiä. Nyt torin ja kauppakeskuksen ympäristön katupaikat ovat tulleet maksulliseksi. Lisäksi kaupunki rakensi suurella rahalla maanalaisen toriparkin. Näiden toimenpiteiden johdosta näyttää ainakin tekstiviestipalstojen perusteella siltä, että vähintään puolet kotkalaisista boikotoi koko Kotkansaarta. Helsingin pysäköintioloihin tottuneena tätä on hieman vaikea ymmärtää, kun täällä ei tarvitse kävellä kuin yksi kadunväli torilta, niin saa pysäköidä jo ilmaiseksi ja harvoin on tullut eteen sellaista tilannetta, että ei löytyisi ilmaista parkkipaikkaa kohtuullisen matkan päästä (työpaikka kun sijaitsee tässä torin läheisyydessä, niin joutuu aina välillä tulemaan autolla töihin, jos pitää työn merkeissä tai muuten käydä jossain kauempana).

Torikahvila. Silloin kun muutin Kotkaan, toria uudistettiin ja koko tori oli evakossa Sibelius-puiston laitamilla Lehmuskujalla (mikä olikin tunnelmallinen paikka torille). Varsinaiselle torille rakennettiin kahvila, jota kutsutaan täällä "lasipalatsiksi" (mielestäni näyttää lähinnä metroasemalta). Vanha telttakahvila leiriytyi lasipalatsikahvilan kylkeen ja sitten kaupunki halusi pienentää sen tonttia, kun torilla on nyt rakennettu kahvila. Tästähän telttakahvilan toriparlamentti äkämystyi niin, että taas laitettiin suurin piirtein koko Kotkansaari boikottiin, adresseja koottiin, jne jne.

Maretarium ja tuleva merimuseo eli merikeskus Vellamo. Se on mielestäni aivan käsittämätöntä, että jurnutetaan siitä, että Kotkaan on rakennettu Maretarium ja merikeskus (rahan tuhlausta, eivät tule ikinä tuottamaan mitään). Siis minkä takia kukaan järkevä ihminen viitsisi tulla tänne, jos ei olisi mitään Maretariumin tai merimuseon kaltaisia nähtävyyksiä/muutakin tekemistä kaupungissa kuin seisoneen sumpin ryystäminen telttakahvilassa. Ja eiköhän em. kohteissa vierailevat samalla käytä rahaa johonkin muuhunkin kuin vain pääsylippuun ja muutenkin tuo eloa kaupunkiin. Lisäksi niissä tavataan järjestää erilaisia tilaisuuksia, joihin osallistuminen ei tekisi pahaa kenellekään.

Minä olen laittanut boikottiin tekstiviestipalstat.

(Kotkaa tuntemattomille muuten tiedoksi, että Kotkansaari on Kotkan keskusta ja on siis nimensä mukaisesti saari. Kotkassa on toinenkin keskusta eli Karhula. Kotka ja Karhula ovat ymmärtääkseni olleet ennen erillisiä kuntia.)

Se on historiaa ny

...nimittäin elämä Helsingissä (ainakin toistaiseksi, never say never). Asunto on myyty, työpaikalla käyty kahvittelemassa lähtökahvit. Olen siitä asti, kun muutin tänne Kotkaan, odotellut jonkinlaista ahdistusta iskeväksi muutoksesta ja entisen jättämisestä. Ensiksi ajattelin, että se tulee varmasti heti alkuunsa. Sitten kun sitä ei tullut, niin ajattelin, että ehkä sen takia, kun on kesä ja kaikkea mukavaa, ja ahdistus tulee sitten syksyllä, kun alkaa taas "arki". No ei sitä ahdistusta tullut syksylläkään. Sitten rupesin ajattelemaan, että ehkä ahdistus tulee sen jälkeen, kun myyn asunnon ja muutenkin poltan sillat takanani. Nyt sekin on tehty eikä ahdista vieläkään. Pelottavaa, että voikin näin kevyesti luopua entisestä elämästään...tai sitten eksistentiaalikriisi on vielä tulossa.

Vaikka tästä voisi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että elämässä Helsingissä ei täytynyt olla paljoakaan hyvää, niin ei se nyt tietysti ihan niinkään ole. Työpaikan läksiäiskahveillakin ajattelin, että tapasin täällä ainakin monia mukavia ihmisiä ja tapahtui paljon kaikenlaista hauskaakin. Mutta aika aikaansa kutakin.

Tässä vielä iltahämyisiä & merellisiä tunnelmia Kotkasta viime lauantailta.

Oi muistatko vielä sen virren

Olin eilen sunnuntaina Samuli Edelmannin virsikonsertissa Kotkan kirkossa. Helsingissä tuskin olisin tullut menneeksi kyseiseen konserttiin, mutta täällä kun kulttuuririennot on vähän harvemmassa, niin kynnys lähteä johonkin ei ole niin korkealla. Mutta eipä kyllä harmittanutkaan, että menin tuohon konserttiin, vaikka virret nyt ei ehkä juuri olekaan se itselleni läheisin musiikin laji. Pääpiirteissään siis tykkäsin, monet sovitukset oli mielestäni kaikin puolin onnistuneita.

Musiikista puheen ollen mainos kaikille varmasti lukuisille Kotkan seudulla liikkuville lukijoilleni :) Ensi sunnuntaina klo 18.00 kannattaa ottaa tähtäin kohti Kotkan kirkkoa ja kuorokonserttia. (cotca on stage)

Kotkan tuttui

Se on hämmentävää täällä Kotkassa, kun ei hirveästi tunne ihmisiä, mutta silti yhtenään tulee tuttuja vastaan. Eli muistaa, että "tuo on töissä siinä kaupassa, tuon olen muuten vaan nähnyt monta kertaa, tuon olen tavannut töiden merkeissä, tuo asuu samalla kadulla" jne. Voisin kyllä kuvitella, että ahdistaisi, jos olisi asunut täällä koko ikänsä, kun ihmiset olisi nähneet sut ensin räkä poskella hiekkalaatikolla, sitten oksentamassa teini-ikäisenä perjantai-iltana, sitten tietäisivät just tarkalleen, keiden kaikkien kanssa sulla on joskus ollut sutinaa, etc etc. Ainakin itseäni ahdisti Joensuussa silloin nuorena, kun joka paikassa törmäsi tuttuihin. Nyt se on tietysti vähän eri asia, kun on jo varttuneempi ja elämä on noin pääpiirteissään aika harmaata, että eipä siinä kenellekään ole paljoa nähtävää. Mutta sisäinen rikkaushan se onkin kaikista tärkeintä =)

Kotkassa tuulee

...kylmästi. Tämä seikka muistui tänään raa'alla tavalla mieleeni, kun tulin takaisin Kotkaan sisämaan lempeämpien sääolojen ulottuvilta. Olin nimittäin viikonlopun Joensuussa ja matkan tarkoituksena oli mm. ristiäisiin osallistuminen. Minusta tuli ristittävän lapsen pakanakummi! Lapsi kyllä ristittiin ihan perinteisin menoin, mutta kun en pääse kummiksi kirkonkirjoihin. Vaadinkin täten tasapainon vuoksi jokaiselle lapselle lakisääteisen § pakanakummin.

Samalla tuli vietettyä isänpäivät, joita isä juhli vaihtamalla autooni talvirenkaat ja öljyt sekä pesemällä auton. Että onneksi olkoon vaan isälle. Veli ja veljen vaimokin olivat lauantaina lähteneet Kuopiosta tien päälle, joten tulipa nähtyä vielä niitäkin sitten. Kertakaikkisen tehokas reissu siis.

Olen tällä hetkellä lukuharrastuksen kanssa vähän hätää kärsimässä, kun olin varannut kirjastosta kolme kirjaa (Juha Itkonen: Kohti, Norman Mailer: Adolfin linna, Antti Tuuri: Kylmien kyytimies) ja nyt ne tuli kaikki yhtä aikaa. Notta mitenköhän ehdin lukea ne, kun viikon päästä pitäisi palauttaa ympäristötieteen kurssin essee (jota en ole aloittanut). Ja ensi viikolla töissäkin on deadline odottamassa. Ressiä pukkaa.

Burkhan takaa

Älysin klikata kommenttiosiosta cotca-profiiliani, niin olen näköjään määritellyt alakseni arkkitehtuurin ja alueeksi Afganistanin. Uskokoon ken tahtoo...

Pois omistavasta luokasta

Hiphei, asunto Helsingissä meni kaupaksi ja vielä hyvään hintaan ;) Nyt vaan sitten miettimään, mihin hassaan rahat. No joo... leikki sikseen. En oikein tiedä, pitäisikö ruveta katselemaan asuntoa täältä Kotkasta, vai mitä tässä tekisi. Vertailun vuoksi paikallisesta hintatasosta voi sanoa sen, että saisin Kotkansaarelta vastaavan asunnon alle puolella hinnalla siitä, millä nyt myin Helsingin asunnon. Tässä taas yksi syy muuttaa Helsingistä!

Sitä sun tätä

Kävin männä viikolla katsomassa elokuvan "Musta jää" ja sen myötä lähetän terveisiä kaikille merkittävissä sivurooleissa esiintyneille, jotka tunnen! Kaikissa joukkokohtauksissa tähyilin vain taustajoukkoja itse actionin seuraamisen sijaan ;)

Olen tässä pohtinut, että kuinkakohan moni oikeasti viitsii lukea näitä jorinoita, mutta itselleni tällä blogin pitämisellä on merkittävä henkistä hyvinvointia ylläpitävä tehtävä. Ensinnäkin on mukava jorista itsestä ja toiseksi kun olen nyt enemmän tai vähemmän erossa kavereista, niin on mukava ajatella, että joku kuitenkin lukee tätä ja sillä lailla pysyy mukana elämässäni.

Sitten kirjallisuuskatsaus: viimeisin lukukokemus oli Ian McEvanin Amsterdam. Olen lukenut samaisen kirjailijan muitakin kirjoja, ja niissä n hauskaa sellainen tietty lukijan huijaus. Esimerkiksi kirjassa "Ikuinen rakkaus" ei tiedä, onko mielenterveytensä menettänyt henkilö päähenkilö vai se henkilö, jonka päähenkilö katsoo vainoavan häntä. Tai ainakaan minä en tajunnut sitä vasta kuin lopussa. Amsterdamissa oli vähän samantapainen, mutta kuitenkin erilainen asetelma. Siinä kaksi ihmistä tekee sopimuksen, joka sitten toteutuukin tilanteessa, jota sopimusta solmittaessa tuskin kumpikaan tarkoitti. Suosittelen! Ja sopii myös niille, jotka ei jaksa lukea paksuja kirjoja.

Lukulistassani tällä hetkellä on "maailmanlaajuiset ympäristöongelmat", jota en lue pelkkää valveutuneisuuttani, vaan siksi, että rupesin suorittamaan ympäristötieteen perusopintoja. Välillä kyllä kyselen itseltäni, että miksi ihmeessä sain taas päähäni opiskella jotain, kun sitten pitää oikeasti tehdä työtäkin sen eteen. Onneksi on kuitenkin mielenkiintoinen aihe.