2.11.2007

Sitä sun tätä

Kävin männä viikolla katsomassa elokuvan "Musta jää" ja sen myötä lähetän terveisiä kaikille merkittävissä sivurooleissa esiintyneille, jotka tunnen! Kaikissa joukkokohtauksissa tähyilin vain taustajoukkoja itse actionin seuraamisen sijaan ;)

Olen tässä pohtinut, että kuinkakohan moni oikeasti viitsii lukea näitä jorinoita, mutta itselleni tällä blogin pitämisellä on merkittävä henkistä hyvinvointia ylläpitävä tehtävä. Ensinnäkin on mukava jorista itsestä ja toiseksi kun olen nyt enemmän tai vähemmän erossa kavereista, niin on mukava ajatella, että joku kuitenkin lukee tätä ja sillä lailla pysyy mukana elämässäni.

Sitten kirjallisuuskatsaus: viimeisin lukukokemus oli Ian McEvanin Amsterdam. Olen lukenut samaisen kirjailijan muitakin kirjoja, ja niissä n hauskaa sellainen tietty lukijan huijaus. Esimerkiksi kirjassa "Ikuinen rakkaus" ei tiedä, onko mielenterveytensä menettänyt henkilö päähenkilö vai se henkilö, jonka päähenkilö katsoo vainoavan häntä. Tai ainakaan minä en tajunnut sitä vasta kuin lopussa. Amsterdamissa oli vähän samantapainen, mutta kuitenkin erilainen asetelma. Siinä kaksi ihmistä tekee sopimuksen, joka sitten toteutuukin tilanteessa, jota sopimusta solmittaessa tuskin kumpikaan tarkoitti. Suosittelen! Ja sopii myös niille, jotka ei jaksa lukea paksuja kirjoja.

Lukulistassani tällä hetkellä on "maailmanlaajuiset ympäristöongelmat", jota en lue pelkkää valveutuneisuuttani, vaan siksi, että rupesin suorittamaan ympäristötieteen perusopintoja. Välillä kyllä kyselen itseltäni, että miksi ihmeessä sain taas päähäni opiskella jotain, kun sitten pitää oikeasti tehdä työtäkin sen eteen. Onneksi on kuitenkin mielenkiintoinen aihe.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kuten huomaat käyn aina kurkkaamassa viisaiden ystävien blogeja kun teillä on aina niin hyviä kirjallisuusvinkkejä ja muita hyviä storeja. Luen itse tällä hetkellä Coetzeen "Diary of a Bad Year", mutta se on vähän liiankin maskuliininen ja sentimentaali - vanhan miehen kaipuu nuoren tytön perään, ei oikein ole yhtymäkohtia omaan elämään - kun 40-vuotiaan perään ei edes vanhat ukotkaan haikaile:). No yritän koluta sen läpi, onhan Coetzee aika terävä kirjailija.

Tuo Amsterdam voisi olla seuraava. Kiitos vihjeestä! Musta jää on leffa, jonka haluan nähdä. Käy muuten katsomassa Colorado Avenueta jos se tulee Kotkaan. Se on hyvä elokuva vaikka se ruotsinkielisenä filmina tietysti sai nuivaa kritiikkiä. Sisältää kaikki hyvän draaman elementtejä maustettuna pohjalaisella luonteella. Suosittelen. Sieltä olen itse kotoisin. Ei siis Coloradosta vaan Pohjanmaalta. No niin, nyt lopetan jorinat, ja odotan että poika tulee kotiin konsertista (Alamaailman Vasarat). Mies on kuvaamassa flamencoesitystä Savoyteatterissa. Onneksi minulla on blogiystäväni !
Hyvää Halloweeniä! T. B

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä luetaan, mielenkiinnolla:). Mulla on myös joku Joel Haahtelan kirja ja muistelen, että pidin. Lähinnä kai ostin sen siksi, kun hän on psykiatri ja se maailma kiinnostaa, vaikkei asia erityisesti siinä romaanissa tainnut esiin tullakaan.

Cotca kirjoitti...

Juu, piti mennä katsomaan tuota Colorado Avenueta, mutta se oli täällä ohjelmistossa ehkä noin yhden viikonlopun, niin enpä sitten kerennyt siihen junaan. Olen lukenut joskus vastaavan kirjan (Lars Sund) ja se ainakin oli hyvä.