13.11.2007

Kotkan tuttui

Se on hämmentävää täällä Kotkassa, kun ei hirveästi tunne ihmisiä, mutta silti yhtenään tulee tuttuja vastaan. Eli muistaa, että "tuo on töissä siinä kaupassa, tuon olen muuten vaan nähnyt monta kertaa, tuon olen tavannut töiden merkeissä, tuo asuu samalla kadulla" jne. Voisin kyllä kuvitella, että ahdistaisi, jos olisi asunut täällä koko ikänsä, kun ihmiset olisi nähneet sut ensin räkä poskella hiekkalaatikolla, sitten oksentamassa teini-ikäisenä perjantai-iltana, sitten tietäisivät just tarkalleen, keiden kaikkien kanssa sulla on joskus ollut sutinaa, etc etc. Ainakin itseäni ahdisti Joensuussa silloin nuorena, kun joka paikassa törmäsi tuttuihin. Nyt se on tietysti vähän eri asia, kun on jo varttuneempi ja elämä on noin pääpiirteissään aika harmaata, että eipä siinä kenellekään ole paljoa nähtävää. Mutta sisäinen rikkaushan se onkin kaikista tärkeintä =)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sama ilmiö toimii suuremmissakin paikoissa. Täällä tulee kadulla vastaan kaupantätejä ja muita kasvotuttuja. Naapureita ja lähikuppilan tarjoilijaa moikataan kadulla. Ei Alppilassa vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mun lapsuudenpaikkakunnalta tuo ilmiö on myös tuttu. Siellä aina mummelit tulivat kyselemään, että "kenenkäs tyttölöitä sie oot" ja sitten seurasi pitkä jaaritus minun ja vanhempieni sosiaalisiin kuvioihin liittyvää "faktaa" :D

Anonyymi kirjoitti...

Moikka. Eiköhän Dalai Laman mukaan olemme kaikki tuttuja - eli siitä vaan bongaamaan joku kivan näköinen kaveri!
Kohta olet rakentanut sopivaa sosiaalista kontrollia, joka on loppujen lopuksi ei niin hullu juttu...
Yogi-teepussissani luki äsken: "We are spiritual beings having a human experience". Kohta loppuu teetauko, oli kiva käydä blogissassi. Terv. laama H:gistä.

Cotca kirjoitti...

Katohan vaan saksalaisia. Alppilassa tosiaan yritettiin lähinnä vältellä naapureita (remembering jape).

Ja kiitos viisaista sanoista henkiselle opastajalleni Helsingistä! (syvä kumarrus)