Viime viikonloppua vietin vaihteeksi Helsingissä kyläilemässä & lauluharjoituksissa. Perjantai-iltana käytiin katsomassa ilotulitusta. Oli paljon ihmisiä siellä. Ajettiin uusi ratikkalinja 9 päästä päähän. Ohjelmaan kuului myös sunnuntaina käynti kirpputorilla (oli paljon ihmisiä sielläkin) ja kävely Punavuoren ympäristössä mm. ikkunaostoksilla. Se oli hauskaa ja tuli kaiken lisäksi hyvin halvaksi.
Käytiin myös entisillä kotikulmillani, missä maisemat olivat vallan muuttuneet. Silloin kun vielä asuin tuolla päin, eli viimeksi vuonna 2005, tästä kohdin otetussa kuvassa olisi näkynyt silloinen kotitaloni. Mutta eipä näy enää. Nyt sen edessä on ah niin äveriäs, mutta tylsä ja ruma Eiranranta.
3 kommenttia:
Kun katsoo kuvasaalistasi, olisin veikannut että olet käynyt jossain ulkomailla! Aika näyttävännäköistä halpaa matkailua.
t lean b ja o
No jopa on ruman näköistä rantaa :( Sitä se teettää, kun vain raha merkitsee. Mitäs nyt maisemista ja viihtyisyydestä...
Hello. Hienosti kuvasit ilotulitukset. Minun Olympukseni ei olisi tuohon pystynyt (muistamme Buddistimunkkitesti Tuulan TV:stä). Mietin uuden kameran ostamista nyt kun tänään ostin uuden tietokoneenkin (kannettavan), 449 e ja 3 v virusohjelmalla. Visa vinkuu. Nyt minulla on heti kipeät hartiat kun istun solmussa innokkaasti blogeissa vierailemassa. Ehkä Jätkäsaaresta tulee väärikkäämpi - jos sieltä löytyisi esteettisempi talo...B
Lähetä kommentti