Viikonloppu vierähti mukavissa merkeissä Tampereella, tunnelmia sieltä voi käydä kurkkaamassa Olohuoneesta.
Lisäksi nautiskelin katsomalla suosikkikirjaani perustuvan suosikkielokuvani "Englantilainen potilas". Tarina on kiehtova, kaunis ja traaginen. Elokuvassa on visuaalinen puoli, jota ei voi olla kirjassa, kirjan kieli taas on taideteos jo itsessään.
"Ja kaikki heimojen nimet, uskon paimentolaiset jotka ovat kävelleet autiomaan yksitoikkoisuudessa ja nähneet siellä uskon ja värit - aivan kuten jostakin kivestä tai sattumalta löydetystä metallirasiasta saattaa rukouksessa tulla ikuinen ja rakastettu. Sellainen on tämän maan loisto, josta hänkin kohta on osa. Ihminen kuolee sisällään rakastettujen ja heimojen rikkaus, maut jotka hän on joskus nielaissut, kehot joihin hän on sukeltanut ja joissa uinut kuin viisauden joissa, ihmisluonteet joihin hän on kiivennyt kuin puuhun, ja pelot joihin hän on piiloutunut kuin luolaan. Kun minä olen kuollut, tahdon että kaikki tämä näky ruumiissani. Sellaiseen kaavoitustyöhön minä uskon - siihen että luonto itse painaa meihin merkkinsä emmekä vain me itse karttoihin kuten rikkaat miehet ja naiset taloihin ja rakennuksiin. Olemme yhteisyyden historioita ja kirjoja. Makumme ja kokemuksemme eivät ole omaisuutta eivätkä yksiavioisia. Minä en muuta halunnut kuin kulkea maassa jota ei ole merkitty karttoihin."
28.4.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Joskus töissä ollessani, viimeksi noin neljä ja puoli (sataa) vuotta sitten, minusta elämän tärkein ja paras kohokohta oli viikonloppu. Silloin tunsi elävänsä!
Kyllä minusta riittäisi muutama työpäivä viikossa ja enemmän vapaa-aikaa, vai mitä olet mieltä olet asiasta cotca?
Kiva kun "olohuoneessa" on ollut kivaa! Blogikin näytti kivalta.
Jep jep. En kyllä ihan hevin hakeutuisi töihin, joissa oletetaan ihmisen tekevän 12 tuntisia työpäiviä ja vielä vapaa-ajallaankin seuraavan sähköposteja tms. En vaikka saisi minkälaista palkkaa.
Miltäs kuulostaisi sellainen "työ": 24h/vrk, ansiona noin vajaa 300e/kk bruttona.
Hehe. Katsos kotiäitiys on ikään kuin yksityisyrittämistä. Palkkatyö on asia erikseen :)
Lähetä kommentti