Paljon tuli opittua ja nähtyä kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Näin mm. ensimmäistä kertaa merikotkan, kalasääksen ja tarhakäärmeen. Odottelen myös tänä vuonna kutsua itsenäisyyspäivän juhlille, koskapa saarella majaili samaan aikaan kyseisten pippaloiden emäntä. Hän oli siellä taidetta tekemässä.
Seilin maisemia
Nauvon Berghamnin maisemia
Kaupunkilainen ottaa maalla kuvia lehmistä
4 kommenttia:
Oi, miten mahtava reissu. Cotca onnistuu aina löytämään ne kaikkein mielenkiintoisimmat mestat. Olen itsekin suunnitellut matkan Själön saarelle, en tiedä vaan koska se toteutuu. Ympäristötieteestä puheen ollen: jos opiskelet tuota alaa, niin kohta nähdään samalla työpaikalla:)
B
Kuulostaa kivalta reissulta. Lehmiä ja kaikkea ihanaa! Joko rupeat shoppailemaan iltapukua, ja varaamaan kampaamoaikaa päivälle: 6.12.2008... ?!
Siellä tosiaan oli myös hulppea merikotka, toisin kuin luulemani lintu Irlannissa reissutessamme noin 1000 vuotta sitten (tark aikaa ennen lapsia). Irlannin lintu oli joku ylväs lokkilaji. Tosi iso sellainen.
T : lean-bean
Hienon kuuloinen reissu! Ja nyt tietysti voit kehuskella harrastavasi taidetta ja kulttuuria samoissa piireissä kuin maamme poliittinen eliitti!
Olen muuten huomannut, että lehmiä on melkeinpä pakko valokuvata. Ja maalaiset varmaan naureskelevat salaa meille höpsöille kaupunkilaisille...
Sepä olisikin hauskaa jos päätyisimme naisverkoston kanssa taas samalle työpaikalle. Mutta toivottavasti vähän selväjärkisemmälle kuin se muinainen pygmilaitos :)
Lähetä kommentti