23.6.2008

Oi suuri ja mahtava...


Kuva kertonee, missä päin maailmaa tuli viime viikolla matkailtua. Nämä ihanat maisemat avautuivat silmieni eteen hotellihuoneen ikkunasta.

Suurin osa ajasta meni työn merkeissä, mutta yhtenä iltana ehdin käydä vähän katselemassa
kaupunkiakin.


Vikuri polle


Kirkko veren päällä


Toinenkin suurkaupungin vilinässä väsynyt

Suunnittelin vähän sellaista linjanvetoa tulevaisuuden varalle, että mikäli matkakohde on itseni päätettävissä, niin jätän täst'edes suosiolla kaikki suurkaupungit väliin. Onhan tuolla Pietarissakin varmasti vaikka mitä katselemista ja tekemistä, mutta olin jo muutaman tunnin kävelyn jälkeen ihan kypsä koko kaupunkiin.

Senkin opin, että tietä ylittäessä kannattaa katsoa ensin oikealle ja vasemmalle, sitten vielä oikealle. Sen jälkeen taakse ja eteen ja vielä kerran sivuille. Sitten voi yrittää ylitystä, mikäli tilanne sen sallii. Näin nimittäin hotellin lähellä, kun keskellä autotietä makasi kuollut mies, joka oli mitä ilmeisimmin jäänyt auton alle. Tilanne ei näyttänyt juurikaan kiinnostavan ketään. Poliisit rupattelivat keskenään vähän matkan päässä kaikessa rauhassa. Vaikka toisaalta mitäpä siinä enää hötkyilemään, kun henki oli jo mennyt.

Sitä en lakkaa koskaan ihmettelemästä tuolla naapurimaassa, että miten naiset voivat elää elämäänsä piikkikorkojen ja minihameen varassa. Mitä jos vaikka tippuu jotain maahan? Sen akrobatianäytöksen haluaisin kyllä joskus nähdä. Tai ehkä sitten on vain odoteltava, että joku herrasmies tulee auttamaan neitoa pulassa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On sinulla ollut mojova reissu. Matkailu avartaa, eikös se niin liene. Aika omanlainen maa on tosiaan tuo venäjän maa. Olen käynyt siellä noin 5 kertaa, enkä yhtä ainoaa kertaa ole itse saanut päättää reissuamisesta. Enkä kyllä kenellekään sitä suosittele matkakohteeksi. Hyvä kun sinulla henki säilyi siellä. Voi poloista makaavaa miestä. Pääseeköhän se taivaaseen. t lean bean

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti rakennettu miljöö ja juttu. Hauskaa kun ensin piti arvata missä Cotca oli käynyt - aikamoinen arkkitehtuuri avautui ekasta kuvasta. Teki vaikutuksen.
On muuten totta, että suurkaupungit väsyttää ihan tautisesti. Suunnitteilla on Riika-matka heinäkuussa, mutta siellä on kuulemma iso autoton vanhakaupunki.Muuten en tunne vetoa isoihin kaupunkeihin tällä hetkellä. Huomenna Vaasaan ja Sundomiin (sundom.fi) (jossa sisko asuu) se lienee sietokykyni rajoissa:)

Olisi kiva tavata kesällä! (T:n tukijoukot)
B

Cotca kirjoitti...

En nyt kuitenkaan lyttää koko Venäjänmaata, on sieltä muista paikoista paljon hauskojakin muistoja. Mutta olen enemmän sellainen pienen mittakaavan ihminen :)

Juu, olisi tosiaan mukava nähdä B:tä ja muutakin naisverkostoa! Ehkä vielä keksimme jotain....

Tuula kirjoitti...

Jäsen T on ihan vaikuttunut moisesta sankarimatkailusta! Omat reissut kun rajoittuvat lähinnä viereiseen kauppaan kinkkaamiseen... (Ja olo voi sen jälkeen olla yhtä uupunut kuin tuolla kuvan karvaturrilla.)
Juu, olisi ilman muuta hauska nähdä! Juuri tänään liimailin albumiin edellisen miitin kuvasatoa :)