13.12.2007

My favourite places

Suosikkipaikakseni Kotkassa näyttää muodostuneen hieman yllättäen Kotkan kirkko, mikäli suosituimmuutta mitataan käyntien lukumäärällä, ja jos työpaikkaa ja kotia ei lasketa mukaan. Kirkossa käyntini yleisyys ei kuitenkaan johdu hengellisestä heräämisestä, vaan siitä, että kuoro on harjoitellut sangen paljon kirkossa ja tänäänkin taas suuntaan kirkkoon kuoroharrastuksen merkeissä, nimittäin esiintymään Lucia-vesperissä. Lisäksi olen viime aikoina käynyt muutenkin muutamassa kirkossa pidetyssä konsertissa. Joten tuntuu aika vahvasti siltä, että olen viimeisen parin kuukauden parin aikana viettänyt kirkossa enemmän aikaa kuin milloinkaan elämässäni vastaavalla ajanjaksolla. Eikä tässä vielä kaikki, Kotkan kirkon lisäksi olen käynyt kerran myös Kymin kirkossa ja tiettävästi olen siellä jälleen ensi lauantai-iltana.

Huolestuneita lohduttanee tieto, että näillä näkymin saan kierteen katkaistuksi viimeistään vuodenvaihteen jälkeen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oletko jo kenties varannut matkan tammikuulle tänne paheiden pesään? Kirkot kierretään sitten kaukaa, vaikka niitä onkin vähän joka nurkan takana ja kellotkin moikaavat vuorokauden ympäri.

Cotca kirjoitti...

Enpä ole varannut. Ajattelin tulla helmikuussa. Kirkkojen sijaan olen kyllä suunnitellut jo runsaasti merenkulkuaiheista ohjelmaa :)

Mutta nähräänkö lauantaina L-rannassa, vai missäkö meinaatte olla?

Anonyymi kirjoitti...

No siellähän me hyvinnii ollaan. Jos ei olla itse L-rannassa, mennään käymään mökkipaikassa, jonka tunnet myös. Sopiiko, jos soitan perjantaina, niin sovitaan aika ja paikka? Mihin aikaan meinasit olla liikkeellä?

Cotca kirjoitti...

Joo soitellaan. Mulle käy ihan mihin aikaan vaan.